Tanja Reijomaa

SKY-kosmetologi, kalevalainen jäsenkorjaaja, yrittäjä

Ajankohtaista

Hoitava hengitys HB®

hoitava hengitys hämeenlinna

Hoitava hengitys HB ® on Marketta Mannisen kehittämä hengitysmenetelmä, joka pohjautuu tutkittuun ja maailmalla tunnettuun Buteyko-menetelmään. Hoitava hengitys on tie hyvinvointiin, ja sen avulla voidaan saavuttaa luonnonmukaista ja lääkkeetöntä lievitystä hengityksen erilaisiin ongelmiin. Kursseilla ja työpajoissa avataan hengityksen fysiologiaa uudella tavalla ja selvennetään hengityksen häiriöiden syitä ja seurauksia. Vaikka aiempia uskomuksia hyvästä hengityksestä käännetään jopa hieman päälaelleen, moni osallistuja saa samalla järkeenkäyvät perustelut tuntemuksilleen, tai epämääräiselle oireilulleen. Hengityksen merkitys terveydentilaan avautuu aivan uudella tavalla. Kun itse aikoinani osallistuin ensimmäiselle kurssille, en voinut todeta muuta kuin: ”Kunpa olisin tiennyt tämän jo aiemmin!”

🍀 Hyvä hengitys on edellytys vahvalle immuunipuolustukselle sekä keuhkojen terveydelle.
🍀 Hengityksen hallinta helpottaa astman oireita sekä avaa tukkoisen nenän.
🍀 Äänetöntä ja yhtäjaksoista hengitystä harjoittamalla sekä nielua kiinteyttämällä saadaan lievitystä kuorsaukseen ja uniapneaan.
🍀 Parempi hapensaanti vähentää hengästymistä ja tuo tehoa liikuntaan sekä urheiluun.
🍀 Hengityksen rauhoittaminen rauhoittaa mielen ja selkiyttää ajatukset. Parempi hapensaanti lisää energiaa.
🍀 Hyvät hengitystavat lapsesta lähtien ehkäisevät levottomuutta, ylivilkkautta, purentavirheitä sekä nielun ahtautumista. 
(Marketta Manninen)

HOITAVA HENGITYS HB® KURSSIT JA TYÖPAJAT TILAUKSESTA

Hyvinvointia hengityksestä -peruskurssi 2,5h 55€/hlö (3-10 osallistujaa)

  • kurssi koostuu teoriaosuudesta sekä käytännön harjoittelusta
  • teoriaosuudessa selvennetään, kuinka merkittävä hengitys ja hengitystapa on terveydelle. Samalla opit millaista on terveyttä edistävä hengitys ja millainen hengitys heikentää terveyttäsi.
  • kurssilla annetaan monia vinkkejä hengityksen korjaamiseksi ja opetetaan yksinkertaiset hengitysharjoitukset, joita säännöllisesti tekemällä voi saavuttaa huomattavia terveyshyötyjä. Hengitysharjoitusten avulla hengitys otetaan lempeästi haltuun. Hengityslihakset vahvistuvat ja hengityskaasujen tasapaino paranee. Tällöin hengitys on rauhallista, taloudellista sekä terveellistä. Kielijumpan avulla vahvistetaan kieltä ja kiinteytetään nielua. Hengitysteille tulee lisää tilaa, jonka ansiosta hengitys kulkee yhtäjaksoisesti ja äänettömästi myös yöllä.

Hyvinvointia hengityksestä -yksityistunnit hoitolalla

  • kolmen tapaamisen kurssi 225€ (ensimmäinen kerta 1,5h 85€, seuraavat kerrat 1h 70€)

Hyvinvointia hengityksestä -työpaja 1,5h 35€/hlö (3-10 osallistujaa)

  • Hoitava Hengitys HB ® menetelmä pähkinänkuoressa
  • katsaus hengitystä häiritseviin tekijöihin
  • hengitysharjoituksia 

HUOM! Kurssit Hämeenlinnassa tai lähialueella, yksityistunnit hoitolalla. NYT MYÖS VERKON VÄLITYKSELLÄ! Tilaukset ja ajanvaraukset tanja @ bloomington.fi

TESTI: HENGITÄTKÖ LIIKAA?

Ylihengittäminen/liikahengittäminen/hyperventilaatio voi olla monien oireiden taustalla. Testaa oletko sinä mahdollisesti ylihengittäjä. Anna seuraaville oireille arvosana 0 – 4 ja laske tulos. 

Hengityksen vinkuminen
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Hengästyminen levossa
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Voimakas hengästyminen fyysisessä suorituksessa
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Yskä

Lisääntynyt limaisuus
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Toistuvat flunssat
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Painon tunne rinnassa
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Herkät ilmatiet
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Rykäisyt
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Kurkun kutina
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Suun kautta hengittäminen
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Tukkoinen nenä
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Vuotava nenä
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Kutiava nenä
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Jatkuva niiskuttaminen
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Hapen puutteen tunne
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Jatkuva haukottelu
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Jatkuva huokailu
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Epäsäännöllinen hengitys
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Syvä hengenveto ennen puheen aloitusta
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Kuorsaus
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Unihäiriöt
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Uniapnea (hengityskatkokset unen aikana)
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Hengityksen pidätyksiä valveilla
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Uupumus
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Väsyneenä herääminen
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Tihentynyt virtsaamisen tarve
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Yökastelu
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Huono keskittymiskyky
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Huimaus
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Päänsäryt
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Korkea verenpaine
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Ahdistus
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Paniikkikohtaukset
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Stressi
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Kiihtymys
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Suun kuivuus
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Lihassärky
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Lihaskrampit
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Ärtynyt paksusuoli
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Suoliston krampit
0 - Ei koskaan    1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Ummetus
0 - Ei koskaan   1 - Harvoin    2 - Joskus    3 - Usein    4 - Hyvin usein

Tulokset:
Mikäli tuloksesi on yli 25, ylihengität kroonisesti, vaikkakin mahdollisesti piilevästi. Ensimmäinen askel kohti terveyttä edistävää hengitystä on siirtyä hengittämään nenän kautta kaikissa mahdollisissa tilanteissa. Lisää hengityksestä ja tehokkaita hengitysharjoituksia kursseilta ja työpajoista. Hoitava Hengitys HB ® -menetelmä tarjoaa yksinkertaiset ja toimivat keinot hengityksen häiriöiden normalisointiin.